”Hyvin sanottu, vastasi Candide, – mutta meidän tulee viljellä puutarhaamme.”
Voltaire
”Oletko pitänyt puutarhasi kunnossa?”
Kanerva
Suomen entistä ulkoministeriä ei ole erityisemmin ympäröinyt oppineen miehen aura. Sovinistisian mainetta hän sen sijaan nauttii. Viime päivinä paljon siteerattu puutarhametafora (joka epäilemättä tulee saamaan menestystä myös yökerhodiskurssissa ns avausrepliikkien muodossa) olikin mielestäni yllättävä veto.
Nopeasti päätellen Kanerva ei tarkoittanut lausumallaan ihan samanlaista kultivointia kuin ranskalainen valistuskirjailija. Vihjailevassa tekstiviestissään Kanerva hyödynsi erittäin vanhaa nainen - puutarha – metaforaa, joka on eräs muunnelma yleisemmästä nainen = luonto – asetelmasta. Pillusankarille toisen ruumis on puutarha siinä merkityksessä, että se on oiva vapaa-ajan leikkialue, josta hän voi käydä poimimassa hedelmiä. Ulkoministeri ei siis ollut puutarhuri vaan aidan yli omenavarkaisiin hyppivä pojanraskali.
Miehiselle mielikuvitukselle puutarhat ovat olleet jännittäviä paikkoja: ne on haluttu määritellä seksuaalisesti valmiina tai kainona naiseutena. Ne ovat olleet myös tiloja, joiden koskemattomuutta täytyy suojella vierailta. Kirjassaan Reinventing Eden Carolyn Merchant kertoo, että puutarha on kristillisessä perinteessä ennen kaikkea viattomuuden symboli. Keskiajalla luostarien puutarhat olivat suljettuja, kohdunkaltaisia tiloja, joiden neitseellistä rauhaa suojelivat asialle omistautuneet munkit.
”Small enclosed gardens, symbols for the womb of the Virgin, were cultivated outside churches and monastaries in medieval Europe...The medieval enclosed gardens also symbolized the mysteries of womanhood, the sexual purity of the Virgin, and the association of virginity with the garden of Eden.” (54.)
Puutarha tosiaan vaatii muokkausta ja kovaa työtä. Se ei ole villiä luontoa, vaan kultivoitua luonnon ja kulttuurin välitilaa. Erämaan tekeminen kukoistavaksi puutarhaksi on niitä ”suuria kertomuksia”, kulttuurisia perustarinoita, jonka vers(i)ot kukoistavat maailmankirjallisuudessa Vergiliuksesta amerikkalaiseen romantiikkaan.
Kanervan vertaus saattaa sittenkin osua maaliin! Lukijat, joilla on ollut kyseenalainen onni nähdä erään ”eksoottisen tanssijan” kuvia esimerkiksi iltapäivälehtien sivuilla ovat epäilemättä huomanneet, että hänen olemuksensa todella vaikuttaa kulttuurisesti muokatulta – jopa siinä määrin että häntä kuvaillaan ulkonäöltään ”epäluonnolliseksi”.
Loppupäätelmä: Puutarhan konnotaatiot suomalaisessa kulttuurissa ovat radikaalisti kanervoittuneet. Semiosfäärissämme on puutarhoja ennen ja jälkeen Kanervan.
Voltaire: Candide. Suom. J.A. Hollo. Helsinki: Tammi, 2001.
Carolyn Merchant: Reinventing Eden. The Fate of Nature in Western Culture. New York: Routledge, 2004.
Hymy 4/2008.
