keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Eeppisten mittasuhteitten suhteettomuus

Homeroksen ja Vergiliuksen lukeminen saattaa olla näännyttävää. On hetkiä, jolloin (oman) elämän ja tarun yhteismitattomuus tuntuu lähinnä ärsyttävältä. Sitä haluaisi kerran kohdata Odysseuksen ilman juonia, Akhilleen vailla rohkeutta, tai kaipaisi epiikan liikkeen viivähtävän edes hetken aamu-unisen Aeneiksen krapulassa ja epävarmuudessa juhlamenoja seuraavana päivänä.

Amerikkalaisen runoilijan sanoin sitä odottaa hetkeä kun kreikkalais-troijalainen


jeunesse dorée

tulee enemmän tai vähemmän

asiantuntevasti teurastetuksi

niin että lopultakin vallitsee

rauha ja hiljaisuus

(jumalatkin ovat hetkeksi

tukkineet turpansa)


Näin sapekkaasti toteaa Charles Simic runossaan ”Kyllästymiseni eeppisiin mittasuhteisiin”. Hiljattain suomennetusta Simic-kokoelmasta voi lukea lisää esimerkiksi täältä.

Mitä kiinnostavaa olisi vielä kerrottavana jumalten ja sankareitten sodan jäljiltä? Eläinten ja naisten ”tapauksetonta” arkea:


voi kuulla

linnun laulavan

ja tyttären kysyvän äidiltään

saako hän mennä kaivolle

ja tietenkin hän saa

sitä ihanaa pikku polkua

joka kiemurtelee

läpi oliivilehdon



Simicin vitsinä on osaksi se, että helleenisten mieseepikkojen tekstissä näitä ääniä ja kysymyksiä ei oikeastaan kuule. Toisaalta, kuten yritin tuossa edellisessäkin jutussani osoittaa, sankareita ja urotekoja tarjoavassa epiikassakin koskettavat eniten juuri hyvin valitut yksityiskohdat. Niissä jokin lukijalle kokemuksen tasolla tuttu, ehkä arkinenkin kokemus puhuttelee myytin keskeltä: merenpinnasta heijastuvat tulen liekit, kuutamoyön lempeä kauneus, viinin nostattama humala. Tai Aeneiksen, yksinäisen pojan, turha yritys halata unessa haamuksi muuttunutta isäänsä.



Charles Simic: Ääni aamulla kello kolme. Suom. Timo Hännikäinen ja Aki Salmela. Helsinki: WSOY 2008.


2 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Olipas mielenkiintoista. Oma pääni on viime viikkoina jostain syystä askaroinut Odysseian kimpussa.

Yritän päästä itse pääasiaan: miksi, Zeuksen nimessä, Odysseus lähti tyhmälle matkalleen?

Täytyy panna tuo kirja muistilistalle, kiitos!

Askelnopsa kirjoitti...

Miksi? Odysseuksen matka itse Odysseiassa on paluumatka sodasta kotia kohti. Ei hän muistaakseni vapaaehtoisesti matkaile seikkailujen perässä. Kotilieden luota "jaloa jaksajaa" viivyttävät erilaiset nymfit ja noidat.

Ilionin sotaankaan Odysseus ei tainnut vapaaehtoisesti lähteä. Muistaakseni taru kertoilee, että hän jopa yritti näytellä hullua voidakseen pysyä kotona.