”Hyvin sanottu, vastasi Candide, – mutta meidän tulee viljellä puutarhaamme.”
Voltaire
”Oletko pitänyt puutarhasi kunnossa?”
Kanerva
Suomen entistä ulkoministeriä ei ole erityisemmin ympäröinyt oppineen miehen aura. Sovinistisian mainetta hän sen sijaan nauttii. Viime päivinä paljon siteerattu puutarhametafora (joka epäilemättä tulee saamaan menestystä myös yökerhodiskurssissa ns avausrepliikkien muodossa) olikin mielestäni yllättävä veto.
Nopeasti päätellen Kanerva ei tarkoittanut lausumallaan ihan samanlaista kultivointia kuin ranskalainen valistuskirjailija. Vihjailevassa tekstiviestissään Kanerva hyödynsi erittäin vanhaa nainen - puutarha – metaforaa, joka on eräs muunnelma yleisemmästä nainen = luonto – asetelmasta. Pillusankarille toisen ruumis on puutarha siinä merkityksessä, että se on oiva vapaa-ajan leikkialue, josta hän voi käydä poimimassa hedelmiä. Ulkoministeri ei siis ollut puutarhuri vaan aidan yli omenavarkaisiin hyppivä pojanraskali.
Miehiselle mielikuvitukselle puutarhat ovat olleet jännittäviä paikkoja: ne on haluttu määritellä seksuaalisesti valmiina tai kainona naiseutena. Ne ovat olleet myös tiloja, joiden koskemattomuutta täytyy suojella vierailta. Kirjassaan Reinventing Eden Carolyn Merchant kertoo, että puutarha on kristillisessä perinteessä ennen kaikkea viattomuuden symboli. Keskiajalla luostarien puutarhat olivat suljettuja, kohdunkaltaisia tiloja, joiden neitseellistä rauhaa suojelivat asialle omistautuneet munkit.
”Small enclosed gardens, symbols for the womb of the Virgin, were cultivated outside churches and monastaries in medieval Europe...The medieval enclosed gardens also symbolized the mysteries of womanhood, the sexual purity of the Virgin, and the association of virginity with the garden of Eden.” (54.)
Puutarha tosiaan vaatii muokkausta ja kovaa työtä. Se ei ole villiä luontoa, vaan kultivoitua luonnon ja kulttuurin välitilaa. Erämaan tekeminen kukoistavaksi puutarhaksi on niitä ”suuria kertomuksia”, kulttuurisia perustarinoita, jonka vers(i)ot kukoistavat maailmankirjallisuudessa Vergiliuksesta amerikkalaiseen romantiikkaan.
Kanervan vertaus saattaa sittenkin osua maaliin! Lukijat, joilla on ollut kyseenalainen onni nähdä erään ”eksoottisen tanssijan” kuvia esimerkiksi iltapäivälehtien sivuilla ovat epäilemättä huomanneet, että hänen olemuksensa todella vaikuttaa kulttuurisesti muokatulta – jopa siinä määrin että häntä kuvaillaan ulkonäöltään ”epäluonnolliseksi”.
Loppupäätelmä: Puutarhan konnotaatiot suomalaisessa kulttuurissa ovat radikaalisti kanervoittuneet. Semiosfäärissämme on puutarhoja ennen ja jälkeen Kanervan.
Voltaire: Candide. Suom. J.A. Hollo. Helsinki: Tammi, 2001.
Carolyn Merchant: Reinventing Eden. The Fate of Nature in Western Culture. New York: Routledge, 2004.
Hymy 4/2008.
2 kommenttia:
Génial !
genitaalit selvästi innoittavat sinua ja loveen langenneena täytit luonnon kammoaman tyhjyyden, tyhjentävästi.
Vaan ihan vain rupatellakseni utelen ”puutarha”-sanan taustasta, sen kun epäilemättä tunnet. Eikö kyse ole aidatusta tai muutoin tarhatusta ja siten omaksi ilmoitetusta alueesta, johon on istutettu satoa tai muuta hyötyä tuottavia puita ja pensaita?
Näin puutarhan hoitamisella ilmoitettaisiin oma alue ja sen rajat. (Ja jos vielä palaamme luostarinlupsakoihin perusmyytteihin, niin eikös tätä epäkypsän omenan lailla hankalasti sulavaa ajatusta voisi jatkaa siten, että tässä puutarha asettuu yllä mainituista syistä houkuttelemaan käärmettä… [1])
Eli sinne voi astua vain kutsuttuna vieraana.
Toisin kuin villiin luontoon, johon on käytävä seikkailumielin ja urheasti, ryöstelemään mitä nyt sattuu löytymään tai minkä äärelle on legendojen ohjaamana osannut hakeutua. Kuten ekofeministisen teorian mielevä tiedemies tai Indiana Jones.
(Syy fetissillesi?)
[1] Puutarhassa käärme myös syö söpöjä mutta aijai niin haitallisia eläimiä, kuten pupuja ja myyriä. Hyvä käärmekanta helpottaa ja rauhoittaa puutarhaa ja pitää sitä hyvänä.
Kielemme 'puutarha' on tosiaan oivan kuvaava sana.
Olet varmaan päätellyt ihan oikein, että mr. Heather, alias Calluna vulgaris (kuten wikipedia kertoo) ei pääse puutarhaan jos häntä ei sinne kutsuta.
Näin voisi ainakin toivoa!
Tässäpä onkin tosi kikkelimiehen suuri haaste: vakuuttaa puutarhan omistaja rajanylityksen autuullisuudesta. Itse toimitus on muodollisuus. Villi luontohan on nykyihmiselle jo enemmän myytti kuin todellisuutta. (Indiana Jonesin seikkailut sijoittuvat nekin vuosikymmenten taakse.) Ehkä puutarha on suurin haaste, mitä aikamme seikkailija-käärme voi kohdata ja valloittaa?
Selviytymistarinoita voi sitten kalajuttumaisesti jakaa vaikka miesporukalla saunassa.
Lähetä kommentti